Uutisia Espoon Kokoomusnuorten


KANNANOTTO 15.2.2011
Julkaisuvapaa heti

Espoon Kokoomusnuoret ry suhtautuu kriittisesti 8.2.2012 julkistettuun valtiovarainministeriön kunnallishallinnon rakennetyöryhmän Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne -selvitykseen pääkaupunkiseudun osalta. Selvityksessä ehdotetaan Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Sipoon ja mahdollisesti Kirkkonummen yhdistämistä yhdeksi suurkunnaksi.

- Mallissa on ilmiselviä ongelmia, joihin ei ole esitetty ratkaisua. Oletettavasti kyse olisi ympäryskuntien liitoksesta Helsinkiin, jonka johto on viime aikoina osoittanut hyvin vastuutonta otetta hallintoon ja taloudenpitoon, moittii Espoon Kokoomusnuorten puheenjohtaja Leo Joenperä.

Selvityksen ydintavoitteena on yhtenäistää kaupunkisuunnittelua Helsingin seudulla, mitä myös Espoon Kokoomusnuoret pitää tärkeänä. Järkevän yhdyskunta- ja palvelurakenteen toteuttamiseksi on välttämätöntä, että metropolialueen sisäinen kilpailu ei pääse jatkumaan.

- Lisäksi muuttoliike suuntautuu pääasiassa kehyskuntiin, vaikka välittömällä pääkaupunkiseudulla on vielä paljon hyödyntämätöntä rakennustilaa. Ongelma on vakava ja vaatii tehokasta ratkaisua, mutta yksinkertaisella kuntaliitoksella mentäisiin vain häpeämättä sieltä, missä aita on matalin, huomauttaa varapuheenjohtaja Micke Lindholm.

- Espoo ja Kauniainen ovat hoitaneet tonttinsa vastuullisesti; Helsinki ja Vantaa ovat velkaongelmissa. Onko mieltä rakentaa Suomen historian suurinta kaupunkialuetta epäonnistujien varaan?

Espoon Kokoomusnuoret tunnustaa kaikesta huolimatta, että täydellinen kunnallishallinnollinen erillisyys ei ole optimaalinen ratkaisu, kun tarkastellaan pääkaupunkiseudun yhtenäisyyttä. Kaupunkiseudun sisäinen kilpailu ei lopu ilman uudistuksia.

- Toisaalta äärimmäinen keskittäminen ei hyödynnä kaupunkilaisten paikallisosaamista. Voisiko ratkaisu olla esimerkiksi aivan uudenlainen kuntamalli, jossa keskeisessä roolissa olisivat lautakuntien paikallisjaostot? Joenperä pohtii.

- Tätä pulmaa ei ratkaista pelkän kunnallispolitiikan eväin. Valtioneuvoston on arvioitava nykyinen kunnallishallintomalli lainsäädäntöuudistuksessa perin pohjin ja mahdollistettava laajat organisaatiouudistukset ilman suojatyöpaikkojen jättämistä.

Espoon Kokoomusnuoret ry kannustaa jatkamaan selvitystyötä ja avointa julkista keskustelua parhaan hallintoratkaisun selvittämiseksi pääkaupunkiseudulle. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kuntauudistusselvityksen lausuntokierroksella saamaan palautteeseen sekä julkisten palveluiden järjestämisen kustannustehokkuuteen.

- Viime kädessä kyse on vain tietyn palvelukokonaisuuden mielekkäimmän järjestämistavan löytämisestä. Se on tärkeämpää kuin eksoottisten miljoonametropolien tavoittelu, kiteyttää Espoon Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Micke Lindholm.

Lisätietoja

Leo Joenperä                                         Micke Lindholm
puheenjohtaja                                        varapuheenjohtaja
045 359 9952                                         050 442 7917
leo(at)espoonkokoomusnuoret.fi         micke(at)espoonkokoomusnuoret.fi

TIEDOTE 29.9.2011
Julkaisuvapaa heti 

 

Espoon Kokoomusnuoret ry 
Itäportti 4 A 
02210 Espoo

Espoon Kokoomusnuoret ry valitsi vuoden 2012 hallituksen

Espoon Kokoomusnuoret ry piti keskiviikkona 28.9.2011 sääntömääräisen vuosikokouksensa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja kokouksen puheenjohtajana toimi Elias Erämaja.

Kokous valitsi Espoon Kokoomusnuoret ry:lle puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2012. Puheenjohtajavaalissa oli ehdolla kaksi henkilöä, joista enemmän ääniä sai Leo Joenperä ja tuli näin valituksi aluejärjestön puheenjohtajaksi.

Aluejärjestön hallitukseen ilmoitti haluavansa peräti kymmenen (10) henkeä, joista yksi luopui paikasta vapaaehtoisesti. Hallituksen kooksi päätettiin yhdeksän (9) jäsentä ja puheenjohtaja, eikä hallituksen jäsenistä tarvinnut äänestää.

Kokoonpano vuodelle 2012:
Anna Brchisky, Ossi Galkin, Toni Kokkonen, Mikko Laakso, Eero Launiainen, Micke Lindholm, Markus Niinikoski, Kristian Teromaa ja Paula Tuuppa. Hallitustyöskentelyä vuodelta 2011 jatkavat Kokkonen, Laakso ja Niinikoski.

Paljon onnea kaikille valituille!

Kokouksessa, sekä uudessa puheenjohtajassa että uusissa hallituksen jäsenissä, oli havaittavissa innostusta, halua vaikuttaa ja tehdä politiikka. Näillä näkymin vuodesta 2012 tulee toiminnan vuosi Espoon Kokoomusnuorissa! Tekijänaisille ja -miehille puuhaa riittää niin presidentin- kuin kunnallisvaalien parissa.

Espoon Kokoomusnuorten hallitus 2011


Lisätietoja:
Tiia Ruuska
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
050 568 6718

Suomenojalla 20.9.

Kävimme vierailemassa Suomenoajan hiili- ja kaasuvoimalassa.
Saimme paljon teknistä tietoa nykyaikaisen voimalan toiminnasta, keskustelimme ympäristövaikutuksista kaasu- ja hiilivoiman suhteen. Emmekä kokoomuslaisina unohtaneet ydinvoimaa.

Suomenojan voimalaitoksella

Kiitos kuvista Tommi Arina.

 

 

Sivu 1 / 4